Siirry sisältöön

Vesihuolto

Siikaisten vesi- ja viemäripalvelut toteutetaan osittain yhteistyössä Kankaanpään kaupungin ja Merikarvian kunnan kanssa.

Siikaisten vesilaitos käyttää Kernikannan ottamon pohjavettä ja Kankaanpään kaupungilta ostettua vettä, jotka ovat laadultaan hyvää talousvettä. Puhtaan veden vuotuinen kulutus kunnan alueella on noin 70 000 m³. Veden laatua tutkitaan terveysviranomaisen laatiman valvontatutkimusohjelman mukaisesti.

Kunnan alueella on myös lukuisia kiinteistökohtaisia talousvesikaivoja. Kunta antaa vuosittain muutamia materiaaliavustuksia kotitalouksille, jotka haluavat rakentaa liittymän kunnan vesijohtoverkkoon.

Siikaisten jätevedet puhdistetaan Merikarvian saneeratulla jätevedenpuhdistamolla Krookassa. Puhdistamo käsittelee vuosittain jätevettä yhteensä noin 250 000 m³. Käsitelty jätevesi johdetaan noin puolentoista kilometrin päähän merelle.

Voit ilmoittaa vesimittarilukeman alla olevalla lomakkeella.
Ilmoitukset kesäkuun laskutukseen 31.5. mennessä ja joulukuun laskutukseen 30.11. mennessä.

 

    Vesimittarilukeman voit ilmoittaa myös sähköpostilla osoitteeseen: tuija.katajisto@siikainen.fi
    Kirjoita viestiin mittarin 6-numeroinen luentanumero, lukema ja yhteystietosi.

    Siikaisten kunnan vesihuoltolaitoksen käyttömaksujen taksat 1.9.2024 alkaen
    Siikaisten kunnan vesihuoltolaitoksen liittymismaksujen sekä käyttömaksujen taksat 1.1.2024 (pdf)
    Siikaisten kunnan vesihuoltolaitoksen liittymismaksujen sekä käyttömaksujen taksat 1.1.2021 alkaen (pdf)

    Hakemus kiinteistön liittämisestä vesihuoltolaitokseen (pdf)

    Verkostokartta ja toiminta-alue (pdf)

    Vesilaitoksen riskienarviointi (pdf)

    Selvitys jätevesijärjestelmästä sekä käyttö- ja huolto-ohje (siirtyy uudelle sivustolle)

    Vesilaitoksenhoitaja

    Juha-Matti Nurmi

    juha-matti.nurmi(at)siikainen.fi
    044 – 720 1034

    Ota yhteyttä

    Etkö löytänyt etsimääsi? Ota yhteyttä ja kerro meille kuinka voimme auttaa.

    9 + 1 =

    Haku