Siirry sisältöön

Kuntastrategia

Uuden kuntalain mukainen kuntastrategia tehtiin ensimmäistä kertaa Siikaisissa vuoden 2016 aikana. Strategiaa tarkastetaan vuosittain valtuustoseminaarissa. Strategia sisältää kunnan perusperiaatteet hyvinvoinnin ja elinvoiman ylläpitämiseksi ja edelleen vahvistamiseksi. Talousarviossa määritetään seuraavan vuoden tarkemmat toimenpiteet, jotka raportoidaan tilinpäätöksessä.

Mikäli kiinnostuit enemmän, alta voit tutustua siihen, mitä kunnassa on tuumailtu viitisen vuotta sitten. Ensimmäisen 2015 voimaan tulleen kuntalain mukaisen kuntastrategian valmisteluaineistoa vuodelta 2016:

Kunnanvaltuuston strategiatyön käynnistysseminaari (pdf)
Keskustelutilaisuudet kylillä Siikaisten kunnan tulevaisuudesta maaliskuussa 2016 (pdf)

Ota yhteyttä

Etkö löytänyt etsimääsi? Ota yhteyttä ja kerro meille kuinka voimme auttaa.

10 + 2 =

Haku