Siirry sisältöön
alt=""

Siikaisten päivät

Siikaisten Päivät 2023 vietettiin upeassa säässä! Kiitoksia kaikille mahtavasta päivästä!

 

Siikaisten Päivät on vuosittain järjestettävä tori/markkinatapahtuma. Niitä on vietetty vuodesta 1979. Tapahtumassa pääset nauttimaan perinteisen markkinatorin tunnelmasta.

Vuosittain on tapahtuman yhteydessä saatu ihastella erilaisia esiintyjiä. Perinteisiin kuuluu myös Siikaisten Sisupussin julkistaminen. Tämän kunniamaininnan jakaa Siikaisten Yrittäjät -yhdistys ja vuodesta 2021 on niitä myönnetty kaksin kappalein. Toisen saa Siikaisissa toimiva yritys ja toinen menee aktiiviselle vapaaehtoistoimijalle.

Näille sivuille päivitämme ajankohtaista tietoa Siikaisten Päivistä.

 

Vuonna 2023 vietetään Siikaisten Päiviä 10.6. lauantaina!

Vuosi 2023 vie Siikaisten Päivät ensimmäistä kertaa Eteläpään matkailualueelle. Tapahtuma järjestetään kokonaisuudessaan ulkotapahtumana. Myyntikojut, pomppulinna, esiintymislava yms. sijoittuvat Eteläpään päärakennuksen ympäristöön sekä ranta-alueelle. Mukaan tapahtumaan on tuulahtanut sporttista menoa, joka toteutuu järvisählyn, polkujuoksun ja tanssin merkeissä!

Tapahtumapaikan osoite:
Matkailukeskus Eteläpää, Eteläpääntie 2, 29810 Siikainen

 

Perinteinen toritapahtuma alkaa klo 12.00 ja päivän aikana saamme nauttia erilaisista esiintyjistä. Tapahtuma päättyy noin klo 19.00.

tapahtuma on maksuton

Varaa ilmainen myyntipaikka tapahtumaan!

Toritapahtuma alkaa klo 12.00 ja loppuu noin klo 19.00!

Paikat jaetaan ilmoittautumisjärjestyksessä, paikkoja rajoitetusti! Varaathan paikkasi 15.5. mennessä. Varaukset ja lisätiedot ensisijaisesti sähköpostitse: tuija.katajisto@siikainen.fi (p. 044 720 1030, arkisin klo 8-16)

Kahvin, makkaran ja vohvelien myynti järjestetään siikaislaisten yhdistysten toimesta!

Ilmainen bussikuljetus!

Ilmainen bussikuljetus lähtee Siikaisista vanhan kunnanviraston tyhjältä tontilta (Kankaanpääntie 1 b). Eteläpäästä takaisin kylille kuljetus lähtee sille merkityltä paikalta.

alt=

Bussiaikataulu

11:30 SIIKAINEN – ETELÄPÄÄ
12:00 SIIKAINEN – ETELÄPÄÄ
12:30 ETELÄPÄÄ – SIIKAINEN
13:00 SIIKAINEN – ETELÄPÄÄ
13:30 ETELÄPÄÄ – SIIKAINEN
14:00 SIIKAINEN – ETELÄPÄÄ
14:30 ETELÄPÄÄ – SIIKAINEN
15:00 SIIKAINEN – ETELÄPÄÄ
15:30 ETELÄPÄÄ – SIIKAINEN

 

 

alt= Kuva: Henry Salmi

Ohjelma
(ajat ovat noin aikoja)

12.00 tilaisuudenavaus/juoksu lähtö
12.30 Taikuri-jonglööri Janne Mustonen
13.00 Järvisähly
14.00 Tanssijat
14.30 Sisupussit
15.00 Tanssijat
15.15 Taikuri-jonglööri Janne Mustonen
16.00 Mikael&Tumppi
17.00 Irina
18.00 Mikael&Tumppi

Irina astuu estradille noin klo 17.00!

Energisistä keikoistaan tunnettu Irina esiintyy bändeineen Siikaisten Päivillä! Irina on yksi suomalaisen poprockin kiintotähdistä!

Tervetuloa keikalle!

Siikaisten kesässä soi!

Tapahtumassa musisoimassa Duo Mikael & Tumppi ja noin  klo 17.00 lavalle astuu Irina!

 

alt=

Taikaa toripäivään!

Siikaisten Päivillä estradille astuu myös taikuri-jonglööri Janne Mustonen!

Jannen taikashow on ehdottomasti näkemisen arvoinen!

Nuorten toivomaa ja järjestämää esiintyjää varten on saatu tukea Leader Pohjois-Satakunnan Nuoriso-Leaderista!

Lue lisää Janne Mustosesta (siirtyy uudelle sivustolle)

alt=

alt=Kesäkulkurit saapuvat Siikaisten päiville, nyt ollaan puiden juurilla!

Tanssiesitys- ja työpajakokonaisuuden aiheena on tänä vuonna puut. Työpajoissa kurkotetaan juuresta latvaan ja etsitään liikeharjoitteiden avulla keinoja kuunnella koivuja ja ymmärtää vaahteran viisauksia ja mikä ettei myös mäntyjä – Siikaisissa kun ollaan.

Lue lisää Kesäkulkureista (siirtyy uudelle sivustolle)

 

 

Esittelyssä järvisähly!

Siikaisten Päivillä päästään tutustumaan järvisählyyn! Näytösturnaus alkaa klo 13.00!

Lyhyesti kuvattuna järvisähly on sählyä, jota pelataan järvessä, kelluvalla pallolla ja kelluvalla pelikentällä, sekä tietysti kelluvilla maaleilla. Sählyn säännöt noin suurin piirtein, mutta tässä lajissa voitto ei ole tärkein, vaan tarkoituksena on pitää lystiä ja hauskuuttaa itsensä lisäksi myös yleisöä.

 

SaunaKeisarit rantautuvat Siikaisten Päiville!

SaunaKeisarit -yhdistys tuo Siikaisten Päiville kaksi mobiilisaunaa. Yhdistys on talkoovoimin rakentanut molemmat saunat, joista toinen on tehty asuntovaunun runkoon. Saunarannekkeita on myynnissä hyviä löylyjä halajaville ja kaikki ovatkin tervetulleita saunomaan! Muistathan ottaa uikkarit ja pyyheen mukaan!

alt=

 

Siikaisten Päivien polkujuoksu!

Matkat 7 km ja 14 km, naisille ja miehille omat sarjat

Yhteislähtö klo 12

Ennakkoilmoittautumiset 4.6. mennessä
s-postilla: taisto.salo@siikainen.fi
myös kunnan infopisteeseen voi ilmoittautua 0,5 h ennen yhteislähtöä.

Osallistumismaksu 10 € /sis. ajanoton, mitalin, kauniit maisemat, merkityn polun, reippaan urheilumielen, maalimehun.

Maksutiedot:
Tili: FI29 5702 0340 0001 65
Saaja: Siikaisten Sisu
Viesti: Polkujuoksu 2023

Tule nauttimaan kauniista maisemista!

Reitti kulkee Siikaisten Eteläpään kuntorataa, metsätietä sekä jokea myötäilevää metsäpolkua.

järjestäjä Siikaisten Sisu

 

Siikaisten poluille saapuvat myös ultrajuoksijat Niko ja Janne!

MinkiönkylänMahti Niko on viettänyt Alpeilla useita ikimuistoisia vuorokausia kisaten Euroopan haastavimmilla reiteillä.

Janne on juossut Nuorgamista Helsinkiin heinäkuussa 2017. Hän juoksi 43- 60 km päivässä kuukauden ajan.

 

 

Ota yhteyttä

Etkö löytänyt etsimääsi? Ota yhteyttä ja kerro meille kuinka voimme auttaa.

14 + 5 =

Haku