Siirry sisältöön

Kohteet

Matkailukartta 2019 04 (pdf)

Lasikuistit

Siikaislainen erikoisuus on kuusikulmainen lasikuisti. 1800-luvun lopussa Siikaisiin rakennettiin talonpoikien vaurastuttua isoja hirsisiä rakennuksia, joihin kuului koristeellinen lasikuisti. Kuisteja rakensivat taitavat käsityöläiset, jotka kiersivät talosta taloon. Palkaksi he saattoivat saada markan jokaisesta lasiruudusta. Kuistien avulla on pyritty osoittamaan vaurautta ja ne ovatkin olleet oman aikansa statussymboleita.

Kuisteja on nykyään jäljellä kahdeksassa rakennuksessa. Kotiseutumuseon ja Kudonta-aseman kuisteihin pääsee tutustumaan ilman ennakkovarausta. Kotiseutumuseolla on tietysti paljon muutakin nähtävää.

Vanhatalon tilan kuistiin voit tutustua sopimalla asiasta ennakolta nuoren isännän kanssa, samalla voit tutustua myös tämän päivän lypsykarjatilan arkeen. Juho Vanhatalo 0407789977

Siikaisten kirkko ja kirkkomuseo

Arkkitehti Karl Viktor Reiniuksen suunnittelema puukirkko rakennettiin vanhan, salaman sytyttämän kirkon paikalle ja valmistui vuonna 1889. 1200-paikkainen pitkäkirkko edustaa uusgoottilaista tyyliä. ”Ristiinnaulittu” –alttaritaulun on maalannut Ilmari Launis v. 1911. Nykyinen kirkko rakennettiin Siikaisten omista metsistä saadusta puusta ja maksoi 68 000 silloista markkaa. Rahat saatiin lainaamalla sekä keräämällä maksu kaikilta ripillä käyneiltä. Kuluihin osallistuivat manttaaliosuuksiensa mukaan myös myllyt, sahat ja muut teollisuuslaitokset. Jokainen seurakunnan jäsen oli velvollinen osallistumaan rakennustöihin 1-3 päivän ajan. Nykyiset kirkon urut on rakennettu pohjoismaiseen 1700-luvun barokkityyliin ja vihitty käyttöön 1987.

Kirkkomuseossa käynnin ja opastettujen hautausmaakierroksien aikana kuulet tarinoita ja historiaa Siikaisista. Kirkon kellotapulista pääsee yhdellä kertaa näkemään kaikki Siikaisten kylät.  Siikaisten kirkkomuseosta löytyy esimerkiksi virsikirjoja vuosilta 1841-1888, paloruisku, kirkon rakentamisessa käytettyjä työkaluja ja vanhan kirkon ovi vuodelta 1771.

Tiedustelut ja varaukset: Siikaisten seurakunta / 040 549 3122

Siikaisten kudonta-asema

Heikintalossa toimii Merikarvian kansalaisopiston järjestämänä Siikaisten kudontapiiri. Kudonta-asemalla toimii myös käsityömyymälä, jossa on myytävänä mm. lahjoiksi, matkamuistoiksi tai omaan kotiin sopivia käsitöitä, mm. mattoja, liinoja ym. Kudonta-aseman toiminnasta vastaa Taru Hollmén, puh. 040-553 9154.

Samjen retriitti- ja taidekeskus ja Stupa

Samjeen on perustettu Meditatiivisen taiteen keskus, jossa on esillä Pekka Airaksisen Intiasta ja Nepalista keräämää tiibetiläistä taidetta sekä hänen omaa kuvataidetta, joka on saanut inspiraationsa meditaaatioelämästä.
Samjessa on Suomen ainoa ja maailman pohjoisin Stupa. Se on viisi metriä korkea graniittipatsas, joka symbolisoi sisäistä rauhaa ja maailman rauhaa. Myös Stupa on tiibetiläistä perinnettä.

Kesäkautena Samjessa ohjataan jooga- ja meditaatio- ja luovan toiminnan retriittejä. Sieltä voi myös vuokrata huoneen omatoimiseen retriittiin

Taidekeskus on avoinna kesäisin sekä ryhmille sopimuksesta ympäri vuoden.
Honkajoentie 59 29810 Siikainen
samjeinfo@samje.fi 041-440 8996 www.samje.fi

Ravintorengas

Ravintorengas (Siirtyy uudelle sivustolle)

Ravintorenkaan tuotantolaitos sijaitsee Siikaisissa puhtaan suomalaisen maaseudun keskellä – syrjässä asutuskeskuksista, valtateistä ja raskaasta teollisuudesta. Karin Havupuu-uutejuomaa on valmistettu Ravintorenkaassa yli 40 vuoden ajan – jo vuodesta 1975. Karin Havupuu-uutejuoma on täysin suomalainen luonnontuote, jonka resepti perustuu ikivanhaan suomalaiseen kansanperinteeseen. Tuotteelle on myönnetty sekä Joutsenmerkki että Luomu-sertifikaatti. Ravintorenkaaseen pääsee tutustumaan ennalta sopien.

Katselmakallion luontotorni ja laavu

Katselmankallion luontotorni sijaitsee Leppijärven kylässä, Siikaisten korkeimmalla kohdalla. Korkeutta luontotornilla on noin 15 metriä ja sieltä avautuu mahtavat näkymät Etelä-Suomen suurimmille yhtenäisille suoalueille. Luontotornista on hyvä bongailla lintuja ja saatat nähdä myös muita metsän eläimiä, sillä alueella on laaja eläinkanta.

Niin talvisilla kuin kesäisilläkin retkillä Katselman aluetta kannattaa hyödyntää! Luontotornin vieressä sijaitsee laavu ja nuotiopaikka, jossa on mukava istahtaa hetkeksi ja syödä retkieväitä. Retkeilijöiden käytettävissä on myös autiotupa ja puu-WC. Alueella voi liikkua omatoimisesti, mutta halutessaan voi ottaa osaa myös opastetuille hiihto- ja patikointiretkille. Opasvaraukset ja luontoruokailut, puh. 040-513 9877.

Haapajärven tila

Katselman suunnalla, Haapakeitaan suolla sijaitsee vielä 80-luvun lopulla asuinkäytössä ollut tila, jonka aktiiviset luontoharrastajat ovat kunnostaneet turvalliseksi levähtää. Tilalle pääsee ajamalla Herranmetsäntie loppuun asti ja pysäköimällä autiotalon pihaan. Haapajärven tilalle ei ole talvikunnossapitoa(tietä ei aurata perille asti). Tästä jalan taitettavaa matkaa tulee parisen kilometriä. Koska tie kulkee käytännössä suomaaston keskellä, retkeilijä tarvitsee kunnon jalkineet. Märimpään aikaan kumisaappaat on oiva valinta. Tila sijaitsee metsähallituksen soidensuojelualueella.

Hirvijärven kota

Hirvijärven kodan maastoon voidaan tehdä patikka- ja hiihtoretkiä sekä melontasafareita. Kodan ympäristössä voidaan järjestää myös mm. lumikenkäretkiä ja mönkijäsafareita. Kota on Pohjois-Satakunnan moottorikelkkareitistön varrella. Kodalla voidaan järjestää myös kokouksia ja illanviettoja, tilaa on jopa 30 hengelle. Yöpymäänkin mahtuu kymmenkunta henkeä. Voit vuokrata kotaa myös omaan käyttöösi. Soita ja kysy lisää kodan omistajalta: Matti Westergård, puh. 040-838 4610.

Kurikanniskan uimaranta

Uimaan voi pulahtaa Kurikanniskan luonnonkauniilla uimarannalla, joka sijaitsee Isojärven rannalla. Kurikanniskalla voit viettää vaikka koko päivän aurinkoa ottaen, kalastaen tai pysähtyä vilvoittelemaan kesken pyöräretken. Rannalla on pukuhuoneet. Alueella sijaitsee pato, josta alkaa Merikarvianjoki.

Karikosken lähdekorpi

Korpimaisemassa sijiatseva lähde on Otamolla lähellä Kurikanniskaa. Lähteelle on opaste tieltä.

Myllykoski

Hirvijärvellä, Myllykosken alueella on mahdollista nähdä majavia ja niiden aikaansaannoksia. Jyrkän kallion päälle on rakennettu matkailijoiden käyttöön laavu. Alueelle on opasteet Hirvijärventieltä.

Aittasalmen luontopolku ja lintutorni

Luontopolku (n. 1,7 km) kulkee seurakunnan aarnimetsäalueella ja matkan varrella on myös Itäjärven lintutorni. Alueella on runsas linnusto ja torni on erinomainen lintujen seurantapaikka. Parkkipaikan läheisyydessä on laavu ja nuotiopaikka.

Pyntäisten luontokuvauspaikka ja laavu

Luontokuvauksen harrastajat sekä muut siitä kiinnostuneet pääsevät toteuttamaan harrastustaan Pyntäisten metsästysseuran luontokuvauspaikalla. Metsästyksen harrastajilla on mahdollisuus lähteä oppaan kanssa vaikkapa hirvi- tai valkohäntäpeurajahtiin. Läheisellä laavulla voit pitää taukoa kuvauksista tai metsästyksestä nauttien retkieväitä. Laavu sijaitsee aivan Honkajoentien varrella ja sinne pääsee autolla viereen asti.

Tamppukallion lintutarkkailualue ja Särkikosken laavu

Leväsjoella pääset bongailemaan lintuja Tamppukalliolta. Kallio sijaitsee matalan ja rehevän lintujärven, Leväslammen rannalla. Noin kilometrin päässä kalliolta, Järvikulmantien läheisyydessä sijaitsee Särkikosken laavu.

Tunturijoen kota

Eteläpään matkailukeskuksesta voi lainata Tunturijoen kodan avainta. Kota sijaitsee Eteläpäästä alkavan opastetun luontopolun varrella ja se on oivallinen retkikohde luontoretkeilystä nauttivalle. Innokkaimmat retkeilijät voivat jatkaa Tunturijoelta Hirvijärvelle opastettua reittiä pitkin.

Satakunnan moottoriurheilukeskus

Satakunnan moottoriurheilukeskus (Siirtyy uudelle sivustolle)

Satakunnan moottoriurheilukeskus toimii ajoharjoittelu- ja kilpa-autojen testaus- ja säätöpaikkana harrastajille ja kilpakuskeille. Siikaisten monipuolinen erikoiskoe on lähes 5 kilometriä pitkä ja melko haastava. Rata-alueen kovapintainen sorareitistö on yhteensä noin 7,5 kilometriä pitkä. Tien leveys on 6 metriä ja aukon leveys 15 metriä. Taukoa voi viettää alueella sijaitsevan lammen rannalla, jossa on kaksi kotaa ja laavu. satamoto.fi

Kuntien liikuntalain mukaisena tehtävänä on yleisten edellytysten luominen liikunnalle. Siikaisten kunnan liikuntapalvelujen toiminnan painopistealueena on lähiliikuntapaikkojen rakentaminen, ylläpito ja kehittäminen. Lisäksi liikuntapalvelut järjestää erilaisia liikuntatapahtumia kuntalaisille. Paikallisia urheiluseuroja, yhdistyksiä ja toimintaryhmiä tuetaan vuosittain jaettavilla liikunnan toiminta-avustuksilla.

Siikaisten kunnan ylläpitämät liikuntapaikat

  • liikuntahalli (sis. liikuntasalin ja kuntosalin)
  • koulun juhlasali
  • koulun piha-alueella sijaitseva monitoimiareena
  • urheilukenttä (sis. yleisurheilun suorituspaikat ja nurmikentän)
  • pesäpallokenttä
  • 1 tenniskenttä
  • 2 jääkiekkokaukaloa
  • Eteläpään alueella sijaitseva 3,3 kilometriä pitkä valaistu pururata, jolle ajetaan talvella hiihtoladut.
  • Eteläpäässä sijaitsevat frisbeegolfrata ja minigolfrata, beach volley -kenttä, ulkokuntoilu-alue kuntoilulaitteineen, lasten motoriikkarata, kuntoportaat
  • keskustasta sivukylille lähtevät ladut erillisen suunnitelman mukaan (yht. noin 50 kilomeriä)
  • Haapakeitaan luontoreitti

KESÄKAUDEN KUNTOKÄVELY 2024 JATKUU MARRASKUUN LOPPUUN!!!

Satakunnan kunnat yhdessä Liikun kanssa ovat päättäneet järjestää syysliikuntakampanja. Syysliikuntakampanja on jatkoa Kesäkauden Kuntokävelylle.
Eli jatkamme Kesäkauden Kuntokävelyä marraskuun loppuun. Ohjeet alla olevista linkeistä.

Syysliikuntakampanja 2024 (pdf)
Haastepyöräilykortti Syyskuu-Marraskuu 2024 (pdf)

Satakunnan Haastepyöräilyn ja Kesäkauden Kuntokävely 2024 (pdf)

Lisätietoja haastepyöräilystä

HAASTEPYÖRÄILYKORTTI 2024 (pdf)

Kesäkauden kuntokävelyn kuntokortti syyskuun loppuun (pdf)

AVOIMEN SALIBANDYTURNAUKSEN TULOKSET (PDF)

alt=

Salibandypuulaakin voittaja Lemppu. Kuvassa vasemmalta Jasper Johima, Jirka Laine, Rami Viitasalo,
Tommi Sundberg, Juuso Ollonqvist, Niklas Hiltunen ja mv. Harri Heinäaho.


Vapaa-aikasihteeri Taisto Salo

taisto.salo(at)siikainen.fi
044 – 720 1036

Liikunnanohjaaja Tero Korkelainen
tero.korkelainen(at)siikainen.fi
044-7201 037

Tästä pääset LIPAS -palveluun mikä tarjoaa ajantasaisen tiedon Suomen julkisista liikuntapaikoista ja virkistyskohteista avoimessa tietokannassa (Siirtyy uudelle sivustolle)./haastepyoraily/

Jatka navigointia: vapaa-aika

Ota yhteyttä

Etkö löytänyt etsimääsi? Ota yhteyttä ja kerro meille kuinka voimme auttaa.

10 + 14 =

Haku