Siirry sisältöön

Luonto

Luontoharrastajalle Siikaisissa avautuu eteläisen Suomen suurimmat yhtenäiset suoalueet (Haapakeidas), jossa voi aistia vielä todellista luonnon hiljaisuutta. Katselman luontokeskuksessa Leppijärvellä voit nauttia luonnosta ja retkeilystä, alueella on nuotiopaikka,laavu, tupa yöpymistä ja lämmittelyä varten, Wc, hyvät parkkitilat ja uusi näköalatorni.

Veneilemään? Sekin onnistuu, onhan Siikaissa 55 järveä, esim. Isojärvelle pääset Otamon Kurinkanniskan venesatamasta. Valtakunnallisesti merkittävät kulttuurimaisemat Siikaisissa ovat Leppijärven kylän kulttuurimaisema, Vuorijärven kylä, Leväsjoen kylä ja kulttuurimaisema sekä Otamon kylä. Siikaisista löytyy vielä jopa Wanhanajan maalaismaisemaa!

Kuntien liikuntalain mukaisena tehtävänä on yleisten edellytysten luominen liikunnalle. Siikaisten kunnan liikuntapalvelujen toiminnan painopistealueena on lähiliikuntapaikkojen rakentaminen, ylläpito ja kehittäminen. Lisäksi liikuntapalvelut järjestää erilaisia liikuntatapahtumia kuntalaisille. Paikallisia urheiluseuroja, yhdistyksiä ja toimintaryhmiä tuetaan vuosittain jaettavilla liikunnan toiminta-avustuksilla.

Siikaisten kunnan ylläpitämät liikuntapaikat

  • liikuntahalli (sis. liikuntasalin ja kuntosalin)
  • koulun juhlasali
  • koulun piha-alueella sijaitseva monitoimiareena
  • urheilukenttä (sis. yleisurheilun suorituspaikat ja nurmikentän)
  • pesäpallokenttä
  • 1 tenniskenttä
  • 2 jääkiekkokaukaloa
  • Eteläpään alueella sijaitseva 3,3 kilometriä pitkä valaistu pururata, jolle ajetaan talvella hiihtoladut.
  • Eteläpäässä sijaitsevat frisbeegolfrata ja minigolfrata, beach volley -kenttä, ulkokuntoilu-alue kuntoilulaitteineen, lasten motoriikkarata, kuntoportaat
  • keskustasta sivukylille lähtevät ladut erillisen suunnitelman mukaan (yht. noin 50 kilomeriä)
  • Haapakeitaan luontoreitti

KESÄKAUDEN KUNTOKÄVELY 2024 JATKUU MARRASKUUN LOPPUUN!!!

Satakunnan kunnat yhdessä Liikun kanssa ovat päättäneet järjestää syysliikuntakampanja. Syysliikuntakampanja on jatkoa Kesäkauden Kuntokävelylle.
Eli jatkamme Kesäkauden Kuntokävelyä marraskuun loppuun. Ohjeet alla olevista linkeistä.

Syysliikuntakampanja 2024 (pdf)
Haastepyöräilykortti Syyskuu-Marraskuu 2024 (pdf)

Satakunnan Haastepyöräilyn ja Kesäkauden Kuntokävely 2024 (pdf)

Lisätietoja haastepyöräilystä

HAASTEPYÖRÄILYKORTTI 2024 (pdf)

Kesäkauden kuntokävelyn kuntokortti syyskuun loppuun (pdf)

AVOIMEN SALIBANDYTURNAUKSEN TULOKSET (PDF)

alt=

Salibandypuulaakin voittaja Lemppu. Kuvassa vasemmalta Jasper Johima, Jirka Laine, Rami Viitasalo,
Tommi Sundberg, Juuso Ollonqvist, Niklas Hiltunen ja mv. Harri Heinäaho.


Vapaa-aikasihteeri Taisto Salo

taisto.salo(at)siikainen.fi
044 – 720 1036

Liikunnanohjaaja Tero Korkelainen
tero.korkelainen(at)siikainen.fi
044-7201 037

Tästä pääset LIPAS -palveluun mikä tarjoaa ajantasaisen tiedon Suomen julkisista liikuntapaikoista ja virkistyskohteista avoimessa tietokannassa (Siirtyy uudelle sivustolle)./haastepyoraily/

Jatka navigointia: vapaa-aika

Ota yhteyttä

Etkö löytänyt etsimääsi? Ota yhteyttä ja kerro meille kuinka voimme auttaa.

12 + 5 =

Haku