Siirry sisältöön

Leväsjoki

Palveluita ja elämyksiä

Siikaisten Leväsjoen kylä sai kolmantena Siikaisten kylistä asutuksensa 1685. Kylä sijaitsee Pomarkun rajanaapurissa, 16 kilometrin päässä Siikaisten kirkonkylältä etelään. Leväsjoen vesistöjen rannoilla on runsaasti kesäasutusta. Vuonna 1998 sai Leväsjoki Satakunnan vuoden kylä tittelin.

Leväsjoki on yksi kuntamme aktiivisimmista kylistä. Siellä on mahdollisuus osallistua kyläkierrokseen Fergu-traktorin kyydissä, nauttia kauniista maalaismaisemista ja ottaa osaa vaikka tulitikunheiton SM-kilpailuihin.

Metsätalous on ollut kylän kehittymisen kannalta merkittävä tekijä, joka on tarjonnut maatalouden rinnalle tärkeän toimeentulolähteen. Puuta on myös osattu jalostaa rakennusmateriaaliksi, josta kertovat monet kylällä säilyneet kauniit pää- ja ulkorakennukset ja kylän koristeelliset kuistit perinteisine pieniruutuisine ikkunoineen. Tutuksi kylällä kierrellessä tulevat myös jyhkeät kivinavetat, kiviaidat, vanhat susipihat, mylly, rukoushuone ja monet muut kohteet, joista arvokkaimmat ovat peräisin 1800-luvun alkupuolelta.

Maisemakuvaa Hirvijärveltä
Hirvijärven rantaa
Hirvijärven silta ja uimaranta

Kylätalo Päivölässä vietetään erilaisia juhlia ja sitä vuokrataan myös matkailijoiden käyttöön. Leväsjoella on myös nähtävissä Hawk -onnettomuudessa vuonna 2004 menehtyneen ilmavoimien lentäjän kunniaksi tehty muistomerkki.

Leväsjoen kotisivut (siirtyy uudelle sivustolle)

Ota yhteyttä

Etkö löytänyt etsimääsi? Ota yhteyttä ja kerro meille kuinka voimme auttaa.

13 + 13 =

Haku