Siirry sisältöön

Kirkonkylä

Kulttuuria ja käsitöitä

Siikaisten kirkonkylässä palvelut ovat lähellä toisiaan. Kirkonseudun miljöö on kaunista kulttuurimaisemaa ja samalta alueelta löytyy kotiseutumuseo lasikuisteineen. Toinen avoimesti nähtävillä oleva lasikuisti sijaitsee kirkonkylän Lauttijärven laidalla, Heikintalon käsityökeskuksen rakennuksessa. Tähän väliin sijoittuvat yhtenäiskoulu ja liikuntahalli, sosiaali- ja terveyspalvelut, päiväkoti, leikkipuisto, tenniskenttä, monitoimiareena ja kaukalo. Kunnantuvalle saman katon alle on koottu kirjaston, asiointipisteen ja hallinnon palvelut.

Lähikaupat, K-Vestori ja Lehtimäki sekä huoltoasema sijoittuvat Siikainen-Merikarvia tien varteen. Kirkonkylältä purtavaa saa lounaskahvila Marilynistä ja olut- ja kahvitupa Kaarnasta. Teolliset työpaikat ovat niin ikään sijoittuneet keskustaajaman tuntumaan. Matkailu- ja virkistyskeskus Eteläpää (siirtyy uudelle sivustolle) on sekin vain kymmenen minuutin kävelymatkan päässä keskustasta!

Siikaisten kirkonkylästä kulttuurin ystävä löytää itselleen paljon nähtävää.  Kotiseutumuseo (Siirtyy uudelle sivustolle) sekä kirkkomuseo tarjoavat tuulahduksen historiaa. Kotiseutumuseolla pääsee tarkastelemaan vanhaa maatalousesineistöä ja kirkkomuseosta löytyy mm. kirkon rakentamisessa käytettyjä työkaluja sekä virsikirjoja 1800- luvulta. Kirkon lähettyviltä löytyy myös luontopolku, jonka varrella on lintutorni ja laavu.

Siikaisten kudonta-asemalla Heikintalolla järjestetään kansalaisopiston käsityökursseja. Heikintalon käsityömyymälä on avoinna kudontapiirin toiminta-aikoina.

Vauhdikkaasta puolesta Kirkonkylässä vastaa Satakunnan Moottoriurheilukeskus. Se toimii ajoharjoittelu- ja kilpa-autojen testaus- ja säätöpaikkana niin harrastajille kuin kilpakuskeille. Radalla järjestetään myös opastettuja ralliautokyydityksiä ja mönkijäsafareita.

Maisemakuvaa Hirvijärveltä
Hirvijärven rantaa
Hirvijärven silta ja uimaranta

Ota yhteyttä

Etkö löytänyt etsimääsi? Ota yhteyttä ja kerro meille kuinka voimme auttaa.

9 + 6 =

Haku